keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vertexkimara

En kerro kuinka jouduin naimisiin, lauloi Irwin aikoinaan. Mutta mulle avautui osittain nykyinen työ Vertexin kautta. Kokoilin tähän joitain piirustuskia, mitä tuolta höyrykoneen uumeista löytyi. 


Useless box suunnitelma. Tämän ehdottoman hyödyllisen vimpaimen toimintaan voi perehtyä tuolta: Useless box
Boxin ytimenä on Picaxe8 mikrokontrolleri ja toimintalaitteena mikroservo. Elektroniikat olisi valmiina ja boxinkin osat jossain, eli perinteinen projektihan tästä sitten tuli.


Näitä kaapistoja hahmottelin purssseuran jollarannan pukuhuoneisiin. Projekti on edelleen vaiheessa tai jopa hylätty


Yksityiskohta tekstiilityön aineopintojen sisustussuunnitelmasta. Loisteputkivalaisinhan siinä killuu.


Tämähän oli vain "koristeena" tuolla sisustussuunnitelmassa. Aiheeseen saattaa tulla jotain päivitystä tulevaisuudessa. Lue: heikko hetki deal extremen radio-ohjain osastolla yhdistettynä pikkupoikana lennokkikerhossa syntyneeseen kiinnostukseen aiheesta.


Puuteknologian perusopinnot ja aiheena levytyö. Jostain syystä paperisena löytyy ihan toisen kokoinen suunnitelma, mutta sitä toteutunutta suunnitelmaa ei löytynyt sähköisenä. Kapine asustaa tuossa yläkerran aulassa ja se on syönyt sisäänsä runsaan määrän tyynyliinoja yms. Niin ja se on siis sen paperilla olevan suunnitelman mukainen.


Sakset löytyvät niinikään sisustussuunnitelmasta leikkuupöydältä.


Ikean tuoli myöskin siinä sisustussuunnitelmassa


Tämmöiseen törmäsin aikoinaan gradua tehdessä. Joku ämerikkalainen craft & science lehti piti sisällään artikkelin koulun yrittäjyyskurssista, missä olivat tuottaneet lapsille tämänlaisia potkuvoimalla eteneviä fokkereita ja sitten myyneet paikallisella torilla. Kokoluokka lentskarilla on plastomopon kanssa samaa luokkaa. Pahoittelut syksyn vertexikurssilaisille, mutta tästä tuli se idea siihen harjoitustyöhön.

Aiheeseen liittyen tuolla höyrykoneella on hyvin keskeneräisinä vielä sarjaan kuuluva sopwith camel piirustukset, että punaisella paronilla olisi vastusta kirkkaalla ranskan taivaalla.

Ja tietenkin vielä on piirustuslaudalla tuttu koirankoppi cameli...
Ei muuta kuin neulomaan pitkiä kaulahuiveja :)




lauantai 4. tammikuuta 2014

Palvelukseen tarvitaan didaktikko tai pedagogi

No joku muukin tähän voidaan palkata...

Erosin sitten pitkäaikaisesta suhteesta ja lähdin uuteen suuntaan. Taakse jäi kesätyö, mihin menin toukokuussa 2004. Oli hieman pidempi kesäduuniblues.

Toivottavasti pitävät jatkossa hyvää huolta Kalevista...