lauantai 12. helmikuuta 2011

Mää en oo koskaan...

Lasketellu Himosta pohjoisempana.


  • Nyt olen

Ollu 90- luvun Himosta isommassa alppihiihtokeskuksessa
  • Nyt olen

Menny kondomihissillä.
  • Nyt olen

Vaimokultakin niin maireasti hymyilee kondomin kyydissä


Joutunut aukomaan monoja hissinousuja varten.
  • Nyt olen
Laskenut hissiasemalle todetakseni, ettei hissi ole toiminnassa, tai ollut hiihtokeskuksessa missä kaikki hissit ei välttämättä pyöri. (Hervannassa pyöri kaikki kaksi jatkuvati, ellei ne menny rikki)
  • Nyt olen
Perjantaina keli oli leppoisa kymppi pakkasta. Tutustuin rinneverkkoon aamupäivällä itsekseni, kun tuo toinen opiskelija teki jotain deadlinetänään tyylistä koulutehtävää. Tuli nuo mä en oo koskaan listasta koettua. 

Onnistuin ajautumaan toiselle puolelle tunturia ja kartantulkintani tuotti tuloksen: tuosta alas ja tuolla hissillä ylös ja siitä siirtymälle ja sitten tuosta alas ja tuolla hissillä sinne mihin olin menossa. Ei menny niinkuin strömsöössä. Hissi vei minua oikeaan suuntaan, mutta hissiltä olisikin pitänyt laskea ensin ihan toiselle hissille, että olisi päässyt siihen siirtymään kiinni. No laskin väärälle hissiasemalle ja siellä meinasi tulla pieni epäusko, kun hissi oli tukevasti pysähdyksissä. Muutaman sielunvihollisn nimen mainittuani kaivoin kartan esiin ja aloin selvittämään todellista sijaintiani ja pääsymahdollisuuksia ihmisten ilmoille. Pieni palauttava huojennus tuli kuitenkin kartasta. Tämä pysähdyksissä oleva hissi sijaitsi noin 500m päässä siitä hissistä millä olin edellisen nousun tehnyt. Ja kuten tv-sopissa sanotaan: "Eikä tässä vielä kaikki...", vierestä meni hiihtolatu, mitä pitkin pääsin avoinna olevalle hissille. Hiihtäminen alppisuksilla ei ole mitään herkkua, tiesin aiemmista kokemuksista, mutta telluilla hiihtäminen on suht inhimillistä. Ei siinä mitään suurta lennokkuutta saavuta, kun luistelee painavilla ja jäykillä monoilla suksenkin ollessa jalan alta liki kymmensenttinen leveydeltään. Onneksi tuli hankittua teleskooppisauvat, niin sauvoihin sai riittävästi pituutta. Mulla ei ole mitään hajua, minkä mittaiset pitäisi alppihihdossa sauvojen olla, kun perinteisen sauvat mulla on 135, niin siitä säädin ensin sauvat 130 cm ja jonkin ajan päästä lyhensin ne 120 senttisiksi.

Silloin joskus, kun aiemmin laskin, niin hissinousut olivat sellainen lepohetki laskujen lomassa. Telluilla se ei enää olekaan lepohetki. Koko ankkurihissin joutuu tekeen duunia, ettei lennä nenälleen. Alppisuksilla koko hissimatkan voi nojata mukavassa etunojassa monoon – telluilla siinä voisi tupsahtaa turvalleen. Toisaalta mitä nopeampi hissi ja pystyjyrkempi hissilatu, niin mukavampi on matkustaa. Sompahissin vetokulma on miellyttävämpi, eikä niissä tule tämänkaltaisia ongelmia matkakin sommalla on yleensä lyhyempiä. On siis pakko avata ainakin kävelylukko monoista ennen pitkiä nousuja, ettei koko nousu ole staattista tönöttämistä kummallisessa asennossa. 

Monojen säätäminen on oma salatieteenhaara, lauantaipäivän laskujen tauolla päätin kiskasta sisäkengästä pohjallisen hemmettiin. No tuloksena oli paremmin istuva mono ja palautunut varpaiden verenkierto. 

Tää tellu on todellista välineurheilua. Vaimokullalle hankitut sukset ei sitten olleet sopivat. Vaimokullan lasku ei vaan lähtenyt sujumaan, suksi suihki kaikkiin muihin suuntiin kuin mihin olisi pitänyt ja reisistäkin alkoi banaani loppumaan kesken kaiken. Päätettiin tuolla tunturissa vaihtaa suksia ja vaimokullan lasku alkoi sujumaan Work Stinxeillä. Mä otin ne Gemit alle. Ensimmäinen kommentti meikäläiseltä: "Näähän on kuin keinutuolin jalakset!". Siis välineessä oli vika, ettei vaimokullan lasku oikeen sujunut. Hieman otin suksia haltuun ja tuntemukset oli rajuhkot: suksi ei mene hetkeäkään suoraan ilman aktiivista ohjausta, hirvittävillä nopeuksilla suksi menettää ohjattavuuden, takasuksi on ihan holtiton kunnes se leikkaa kiinni lumeen ja meinaa kaataa laskijan, etusuksi ei meinaa leikata mutta leikattuaan meinaa heittää äijän uusiin horisontaalisiin ja vertikaalisiin liikeratoihin. Positiivista oli, että suksella pystyi laskemaan myös takaperin. Suksella laskeminen oli todella raskasta, ihan kuin olisi perinteistä hiihtänyt todella upottavalla ladulla. Suksi on vissiin parhaimmillaan jossain paipissa tms. jumalanhylkäämien pomppumaanikoiden harrasteessa, ei se ainakaan ole ihan perusrinnelaskuun tarkoitettu. 

Tästäkin "myyntipuheesta" huolimatta:

MYYDÄÄN

Völkl Gem 158 cm sukset laskettu pari päivää.

Rottefella R8 small siteet kiinni, asennettu 25.5 Garmontin ladykengän mukaan.

Tehdasuutena perusvoideltu startin violetilla 5-6 kertaa ja loppusilaus startin grafiitilla

hp. 350€

perjantai 11. helmikuuta 2011

Miinus 30 celsiusta

Päätettiin sitten ex tempore lähteä Leville laskemaan muutamaksi päiväksi. Hyppy mäen koossa on ihan oppimiskäyrän mukainen tai sitten ei. Hieman ehkä iso hyppy pienestä paikallisnyppylästä isojenpoikien mäkeen. Toisaalta tässä ajattelin omaa oppimiskäyrää, niin eipä tarvii kokopäivää olla hississä tai hissijonossa. 

Saatiin aikas mukava apartementos asuttavaksi ja saunassa jo hellittiin ajomatkan puuduttamat jäsenet. On tää entinen suuriruhtinaskunta vaan valtava etäisyyksiltään. Edelliskerralla jo tätä samaa ihmettelin, kun Pallas ei vaan meinannu millään tulla horisonttiin. Mä olen nyt jo siis toista kertaa Lapissa, kaikkeen sitä joutuukin, kun vanhaksi elää. Mutta kauan mä onnistuin pitämään pohjoisimpana ulottuvuutena Jyväskylää.

Säätila vaan tässä hieman hirvittää, kun toi ikkunan mittari näyttää -30°C. Onneksi huomiselle on jo luvattu lauhtuvaa vain -13°C. 

Ehkäpä ens viikolla tarvitsee varata hoitosessio tuolta Pidesluodolta aiheella: "Saisikohan nämä jalat vielä liikkumaan."

lauantai 5. helmikuuta 2011

Tellukamat korkattu

Ny on tellukamojen neitsytajot tehty. Käytiin hinkkaamassa Hiittenharjun hurjaa alppihiihtokeskusta ylös ja alas. Nyt on noi pari lähinyppylää koluttu ja kyl ne on vaan pieniä. Tuntuu hassulta, että kun killipoikana tuli asuttua tuonkaltaisessa pikkumäessä, niin nyt ne on auttamattomasti liian pieniä.

Kyl kannatti sijoittaa näihin suksiin, on se aikas mukavaa touhua. Jalat on aikas hyytelönä, mutta se kuuluu asiaan. Jossain vaiheessa laskutakki muuttui liian kuumaksi asusteeksi ja vaihdoin sen norjalaiseen villapaitaan. Jotenkin tyylinmukainen paita toi uutta lennokkuutta laskuun, tai sitten se johtui monojen uudelleen säätämisestä. Grafiittivoide tuntui todella toimivalta. Toi toinen tuumasi, ettei ikuna ole laskenut nun liukkailla suksilla...

Nyt hieman afterskitä... 

perjantai 4. helmikuuta 2011

Muotiblogeista

Blogistania on pullollaan erilaisia muotiblogeja, missä lähinnä mimmit hehkuttavat: "Tänään olen pukeutunut legginsseihin ja makkarankuorta muistuttavaan trikoohirvitysmekkoon".

Näin "tosimiehen" näkökulmasta seuraavat blogit ovat paremmin mun sielunmaisemaan sopivampia:

http://keskimuoti.blogspot.com/

http://landelooks.wordpress.com/

http://kotihousut.blogspot.com/

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Suksien voitelusta

Livet Salt blogin tuotesijoittelun inspiroimana ajattelin kantaa korteni kekoon:

Talven mittaan on tullut hiihdettyä jo melko paljon, joten suksivoiteet ja talibileet on tulleet tutuiksi. Murtsikkasuksien ja alppisuksien voiteluun onneksi välttävät samat aineet ja menetelmät.

Voiteluoppaissa aina muistetaan mainita, kuinka tähän vaiheeseen tarvitset sitä ja tätä meidän voidefirman tuottamaa ylihintaista välinettä.

Voiteluoppaan välinelista vs. mun työvälinelista:

voitelupukki (~100€) = kaksi jakkaraa
messinkiharja (~16€) = vanha pataharja keittiöstä
kiillotusharja nylonia (~16€) = vanha kynsiharja kylppäristä
voiteenpoistoaine (6€ 5 dl) = ruiskuohenne tms. lakkabensiini
voitelurauta (~100€) = matkasilitysrauta ja suojana leivinpaperia
sikli (~3-8€) = voishan noita leikata akryylistä, jos olis käsillä sopivaa levyä
voidekorkki = tähän en oikeen löytänyt korvaavaa tuotetta
kuituliina (?€) = vessapaperi
olasraappa (~12€) = em. kynsiharjan kahvassa on juuri sopiva pyöristys olaksen putsaukseen
roskis välittömään läheisyyteen siklausjätettä tulee paljon
ympäristön suojaksi aamulehtiä, uusia traumoja, tiedonantajia yms.
lattiaharja loppusiivouksen tekemiseen, muistinko sanoa, että siklauslastua tulee paljon ympäristöön.
mainitsinko, että siklausjätettä tulee paljon ja täällä on tuo olohuoneen "voitelunurkkaus" muuttunut petollisen liukkaaksi...

Sen verran on tuo matalalilla jakkaroilla irtosuksen työstäminen alkanut tuntua selässä, että ihan vakavissani olen harkinnut voitelupukin hankkimista. Tommonen vois olla kätevä Budget Sportin voitelupukki. Siihen kun vielä ymppäis jonkinlaisen vinkan tellusuksen kiinnitystä varten. Kanttiviilakin pitäisi vielä työkalupakkiin hankkia. Kantteja kun on paha viilata vapaalla kädellä. Kirpparikierroksen aattelin tässä kans tehdä, jos sieltä löytyisi sopiva silitysrauta voiteluraudaksi. Olisi se huomattavasti helpompaa, jos ei tarttis jatkuvasti pitää leivinpaperia raudan suojana. Toistaiseksi on ollut ajatus, että tuota nykyistä rautaa pystyisi käyttämään alkuperäiseen tarkoitukseensa. Jokin ainesosa noista voiteista kuitenkin aina haluaa juosta leivinpaperin lävitse ja kantit tykkäävät repiä leivinpaperia, mutta toistaiseksi olen saanut putsattua raudan pohjan voitelun jälkeen. En kyllä nyt ihan suoriltaan lähtisi tuolla raudalla pellavapaitaa silittämään, kun sieltä jostain kolosta kuitenkin valahtaa suksivoidetta pyhäpaidan miehustaan rasvatahraksi.

Pohjan puhdistus:

Liisteri on todella ikävästi sormiin, villapaitaan, valoverhoon ja silmäripseen tarttuvaa mömmöä. Sen poistaminen kannattaa tehdä aits-hanskat kädessä. Levitän liisterin päälle vessapaperia ja lämmitän silitysraudalla, joten liisteri imeytyy paperiin ja lopuksi siklillä poistan paperin liistereineen. Kannattaa toistaa, koska samalla menetelmällä saa myös osan pitovoiteesta irti suksen pohjasta, eikä kulu liuotinta niin paljoa.

Mikäli pohjassa on vain pitovoidetta levitän pitoalueelle vessapaperia, minkä kostutan voiteenpoistoaineella ja hetken annan liuottimen vaikuttaa ja sitten kaapasen siklillä pehmenneen voiteen ja paperin pois pohjasta. Mikäli siihen vielä jäi pitovoidetta runsaasti, niin uusin käsittelyn. Loput pitovoiteet pyyhkäisen voiteenpoistolla kostutetulla paperilla. Suksen sivut kannattaa samalla putsata sinne valuneesta liisteristä ja pitovoiteesta. Sitten karhennan pitoaluetta poikittaisella hionnalla santapaperi #100 - #180 korkin ympärillä. Lopuksi laitan pitoalueen puolelle maalarinteipit rajaukseksi luistovoitelua varten.

Luistovoitelu:

Pohjavoiteeksi Startin perusluisto violetti noin 10€ pala. Tämä toimii yksinäänkin luistovoiteena, mutta on melko pehmeää ja Rauman kovat ladut syö suksen pohjat harmaiksi jo kympin hiihdolla. Lämpötila-alue on -1° – -7°C eli aikas soppeli yleisimmille mukaville hiihtokeleille. Erillistä pohjavoidetta tai pohjustusöljyjä en käytä, eli en raaskinut ostaa 30€ pohjustuspakkausta.

Kovaksi pintavoiteeksi hankin Startin grafiittivoidetta n. 10€. Tästä vielä kenttäkokeet puuttuvat, mitä tuossa kävin pulkkamäessä kokeilemassa uusia telluja ja lipsuntaa riitti jokaiseen suuntaan. Lipsunta voi kyllä johtua käyttäjästäkin, mutta käyttökokeen aattelin viikonlopulla suorittaa Ellivuoressa.

Vieläkin vetisemmille keleille ja likaiselle lumelle sijoitin oikein fluorivoiteeseen n. 10€. Hyllyssä oli kyllä jotain 60€ pieniä fluorivoiteita, mutta päätin ne jättää kilvahiihtäjille. Kokemukset vielä puuttuvat tästä aineesta, mutta sen pitäisi lisätä kulutuskestävyyttä, lian ja veden hyljintää sekä luistoa.

Luistovoitelu kannattaa aloittaa suurimpien pohjaskraidujen tasoittamisella. Ainakin hiihtosuksen pohja on niin pehmeää, että pienet kiviosumat saavat pohjasta irti pieniä kiharoita ja reunoissa on helposti röpelöisiä kolhuja. Näitä skraiduja ja kolhuja voi hieman pyöristää santapaperilla tai terävällä mattoveitsellä. Alppisuksen kanttien viilaus kannattaa myös tehdä tässä välissä. Hionnat on tässä välissä hyvä tehdä, koska lastut saa suksen pohjasta näin helposti pois.

Lämpötila on ilmoitettu voidepaketin kyljessä. Mun rauta on pikkasen yli yhden pisteen tolle violetille ja grafiittivoide alkoi sulamaan vasta yli kahden pisteen lämmöllä. Nyrkkisääntönä on, ettei voide saa kärytä. Rautaa ei kannata seisottaa pohjan päällä paikallaan, ettei suksi mörhähdä pilalle. Kannattaa kokeilla suksen päälipintaa välillä sormella, ettei se muutu polttavan kuumaksi. Samoin kannattaa työstää suksia vuoron perään, että ne jäähtyvät välillä. Alppisuksen kantit jäähdyttävät suksen reunaa ja voitelurautaa, joten reunojen lämmittämiseen kannattaa uhrata huomiota.

Seuraavat vaiheet toistuvat samassa järjestyksessä voitelun edetessä:

  1. Voiteen levitys: pehmeät kannattaa tiputella pisaroina suksen pohjalle ja sitten lämmittää kiinni tasaisesti suksen pohjaan.
  2. Siklaus: ensimmäinen "putsauskerros" pohjavoitella kannattaa ottaa mahdollisimman kuumana pois, niin siinä lähtee myös kaikki epäpuhtaudet.
  3. Aukiharjaus metalliharjalla
  4. Lopuksi kunnon kiillotus nylon-harjalla

Itsellä rytmi on seuraavanlainen putsaussiklauksen jälkeen: suksi 1 aukiharjaus - voiteen levitys - suksi 2  aukiharjaus - voiteen levitys - *suksi 1 siklaus - aukiharjaus - voiteen levitys - suksi 2 siklaus - aukiharjaus - voiteen levitys* *...* toista tarvittava määrä yleensä laitan 4 kertaa. Lopuksi siklaus - aukiharjaus - kiillotus.

Grafiittivoide on tuhottoman paljon kovempaa kuin tuo violetti. Tellun pohjiin käytin seuraavaa menetelmää. Sulatin vain vähän voidetta raudan pohjaan ja hiersin kiinni sukseen. Kunnolla lämpöä koko suksen leveydelle, että voide tarttuu hyvin. Siklaus mahdollisimman kuumana ja aukiharjaus. Lämmitin voiteen uudelleen lisäämättä voidetta ja uusi siklaus kuumana. Toiselle sukselle sama käsittely. Teinköhän tätäkin voitelua kolme neljä kertaa.

Pitovoitelu:

Rajausteipit pois ja pitoalueen putsaus voiteenpoistoaineella. Siihen on kuitenkin lentänyt siklausjätettä. Muistinko sanoa, että siklauslastua tulee paljon ympäristöön. Ehkäpä tähän vaiheeseen päästyäsi olet sen viimeistään huomannut ;)

Pohjavoiteeksi laitan korkilla hieromalla ja lämmittämällä +1° – -30°C universal pitoa muutamia kerroksia.

Kelivoiteina on +2° – - 2°C, -2° – -8°C, mitä laitan kylmänä pohjaan ja hieron korkilla tasaiseksi. Ämpärporin hiihtoputkessa piti pohjaan laittaa tuota lämpimämpää voidetta, koska keinolumi oli huomattavasti kovempaa ja karkeampaa kuin luonnonlumi. Lämpötilahan siellä on jotain -2°C.

Näillä pidoilla pidot paranee, mutta yhteen onkelmakeliin, eli siihen missä tarvitsee laittaa kissanhäntä suksenpohjaan, hankin vielä lisäksi yleisliisterin. Mikäli on riskinä, että jäisen ladun lisäksi siellä on pehmeää lunta, niin hyvin jäähtyneen liisterin päällystän vielä kelinmukaisella pitovoiteella paakun kertymisen estämiseksi. Ilman päällystystä olin Lähdepellon vitosella mäen päälle kiivettyäni siinä tilanteessa, että silmien korkeus oli kuin olisi luistimilla seissyt. Miehekkäät paakut oli liisterissä kiinni enkä päässyt liikkumaan kuin kävelemällä, mutta onneksi siinä viereisessä valotolpassa oli jokin lankunpätkä kiinni, niin pääsin höyläämään paakun irti suksen pohjista. Näky oli kuin Mustilla Kunnaksen Suuressa Urheilukirjassa, kun Mustin suksia ei ollut Kaarlo Mono voidellut. Liisterituubia pidän kuumassa vedessä ja laitan ohuet norot olaksen molemmille puolille pitoalueen etureunaan siteeseen asti ja levitän liisterin siklillä. Toistaiseksi tämä liisteröinti on riittänyt. Liisterissä on melko voimakas tervan tuoksu, joten suksien pitäminen huoneistossa tekee terva-wunderbaumin käytön tarpeettomaksi.

Meneehän tuohon suksihuoltoon aikaa, kun sitä huolella tekee, mutta ei ainakaan latuliike ole huonokuntoisista välineistä kiinni. Toisin se oli ala-asteen pakollisissa hiihtokisoissa, kun toinen suksi piti ja toinen luisti. Ei se ankannokka kumiräpylämono siteineen edes mahtunut kulkeman koneladun urassa. Saati että olisi opetettu alkeellisintakaan hiihtotaitoa. Aina vain hiihdettiin kilpaa ja Vesa voitti kahdella kierroksella, kun se oli vissiin pyrinnön hiihtojoukkueessa. Toisaalta Vesa ei osannut kunnolla lukea vielä kuudennellakaan. Että muuten silloin vihasin hiihtoa, kuten kaikkea muutakin koululiikuntaa. Koulun liikuntatunnit vaikuttivat todella negatiivisesti mun liikuntaharrastukseen.