Pientä kevätaskaretta aina pitää olla. No tänä keväänä sitten veneen pohja kaipasi hieman kohtelua. Pohjassa oli Hempelin Hard Racing antifouling-maalia ns. riittävän monta kerrosta ja yhden kesän kuivilla olo oli saanut pohjamaalin muuttumaan – miten sen sanoisi kauniisti – hieman huonoon kuntoon. Siitä voisi jopa käyttää hieman rumempiakin ilmauksia.
Antifouling ei suoranaisesti parane ollessaan kuivilla. Alempi kuva on napattu peräsimestä, mutta koko pohja oli suunnilleen saman näköinen. Lisäplussana pohjassa oli pieniä rakkuloita siellä täällä. Tokkopa joutuisi kuituun asti hiomaan....
Soodapuhallus olisi varmaankin tässä ollut ihan paikallaan. On vain pääasiassa kuulunut huonoja juttuja ko. menetelmän tekijöistä. Se nyt vaan on maailman totuus, että vempeleen hankkiminen pelkällään ei tee vempeleen omistajasta ammattitaitoista. Juttelin työmaalla erään suurehkon maalausliikkeen lasikuulapuhaltajan kanssa ja hän sanoi suoraan: "soodapuhallus on salatiedettä". Tämä siis työkseen lasikuulapuhallusta tekevän kaverin suusta. Sitten hän jatkoi sujuvasti höyryturbiinin siivikon puhaltamista.
Ensimmäinen ja yksinkertaisin ratkaisu maalinpoistoon on hionta. Tässä tapauksessa vesihionta, että antifouling ei pölise. Yläpuolen kuvassa useamman tunnin tulos P180 vesipaperilla. Hankalaa on löytää kaupoista karkeampaa kuin P180 vesihiomapaperia. P600 ja P2400 kyllä löytyy pintojen kiilloitukseen, mutta tuollaiseen karkeaan poistoon ei tahdo olla valikoimia.
Onneksi löytyi sitten P80 paperiakin. Alemmassa kuvassa on suunnilleen samassa ajassa hiottu tuplamäärä keulasta paapuurin puolelta.
Tässä vaiheessa alkoi jo epäusko hiipiä puseroon, että veneen saa vesille näillä työsaavutuksilla ehkä juhannukseksi -14...
Kemiallinen sota siis alkakoon! Iso pääläri maalinpoistoainetta, leveä pensseli ja skraba. No nyt alkaa maali lähtemään. Maalikerroksia on sitten paikkapaikoin vissiin neljä päällekkäin. Ainakin mömmöä joutuu levittelemään useita kertoja, että pohjamaalin valkeus tulee sinisen alta esiin.
Muisteltiin, että itse ollaan maalattu pohja kerran kokonaan ja ainakin pari kertaa keula, vesilinja ja evät... Moni kulkija telakalla on käynyt ihmettelemässä ja kuvaillut homman viheliäisyyttä. Kiitti vaan tiedetään se kans... Kait tää on sellainen veneenomistajan riitti, on kahdenlaisia veneitä, niitä joiden pohjaremppa on tehty ja niitä joihin se tehdään lähivuosina. Seuraavaksi tulee muuten puolikova antifouling. Siinä on pienet mahdollisuudet, että se kuluu pois pohjasta eikä jää kerryttämään kerroksia.
Pintaa on huuhdottu riittävästi sitten, kun pinta ei enää pisaroi. Samalla tulee jo alkusilaus tehtyä pohjalle. Skrabattu pinta on karsean näköinen, mutta melko sileä. Maalinpoistoaine ei hirvittävästi sulata tuota epoksimaalia pohjasta. Niin juu ne rakkulat. Edellisen pohjantekijän kämmentämiseltä vaikuttaa. On viimeisen epoksikerroksen alle jäänyt jotain rasvaa tms. joka kovasti on yrittänyt kuplittaa epoksia.
Kovin on tasaisen näköinen veneen pohja. Totuus on toisenlainen, kun sitä katsoo hionnan näkökulmasta. Kaikki kohollaan olevat kohdat saavat melkoisen hionnan osakseen. samalla kun viereisessä montussa säilyy maali koskemattomana.
Eräs kommentti oli, että teet liian sileetä. No miksi en silottaisi kunnolla, kun kerran tähän hommaan ryhdyttiin. Kaikki siniset pilkut kun saa pois pohjasta, niin kyllä siinä on hyvät sileät pohjat seuraaville kerroksille...
Seuraavat kerrokset: (hiontamaali), epoksimaali pari kerrosta eri värejä ja lopuksi puolikova antifouling. Pitänee ehkä ennen ensimmäistä maalauskerrosta kuitenkin vielä pestä kyljet ja pohja kunnolla kidesoodalla.
